Lehdistölle

Lehdistötiedote
Helsinki 20.8.2008

Nokian Jalkineet 110 vuotta Juhlavuoden suunnittelukilpailu ratkennut

Nokian Jalkineiden juhlavuoden suunnittelukilpailussa palkittiin innovatiivisia ratkaisuja. Lasten ja nuorten saappaan -sarjassa voitto jaettiin kahden työn, Eevaliina Rusasen suunnitteleman Koulusaappaan ja Tytti Leppäsen ja Antti Rautavuoren suunnitelman Play-mallin välillä. Vaellussaappaan sarjan voiton vei Krista Uski-Bronzini työllä Vaellus 002. Jaakko Tikkaselle myönnettiin kunniamaininta hänen suunnittelemastaan Kumitassusta.

Loppukeväästä järjestetyssä suunnittelukilpailussa Nokian Jalkineet haki uusia kykyjä ja tuotantoon soveltuvia innovatiivisia ratkaisuja. ”Tämä oli myös hieno tilaisuus hakea potentiaalisia freelance -suunnittelijoita ja kartoittaa minkälaisia tekijöitä jalkinealalla Suomessa on. Kilpailuun lähetetyt työt olivat korkeatasoisia ja suurin osa osallistujista alan opiskelijoita tai ammattilaisia”, sanoo tuoteryhmäpäällikkö ja tuomariston puheenjohtaja Päivi Laaksonen-Oivio.

Lasten ja nuorten sarjassa tuomaristo päätyi jakamaan palkinnon kahden työn välillä. Koulusaapas on tuomariston mielestä valmis kaupalliseen toteuttamiseen ja Play 1 taas on innovatiivinen ja edustaa jotain aivan uutta kumijalkinesuunnittelussa, mutta kaipaa vielä hieman työstöä.

Vaellussarjan voittaja oli tuomariston mielestä selkeä. ”Siinä on käyttökelpoinen valmis idea, uutta toiminnallisuutta ja ominaisuuksia jota ei vielä markkinoilla ole nähty”, tarkentaa Päivi Laaksonen-Oivio.

Mahdollisesti tuotantoon

”Kaikki voittajasaappaat edustavat uutta näkemystä ja moderneja ratkaisuja. Kumijalkineen valmistaminen eroaa tavallisen nahkakengän valmistuksesta ja kehittelyprosessi voi olla pitkä. Toivomme, että näemme vielä nämä saappaat kaupan hyllyllä”, sanoo Päivi Laaksonen-Oivio.

Kaikista voittajatöistä tehdään prototyypit ja malleja lähdetään työstämään. Osa malleista on tuomariston mielestä jo suunnitteluvaiheessa melko tuotantokelpoisia, kun taas toiset vaativat enemmän työstämistä. Ensimmäisenä tuotannossa tähdätään koulusaappaaseen ja sitten vaellussaappaaseen. Nämä tulevat tuotantoon aikaisintaan syksyllä 2009 tai keväällä 2010. Lopullinen päätös tuotantoon viemisestä perustuu kaupalliseen palautteeseen.

Kilpailun tuomaristossa istui George Berner, tj, Berner Oy; Päivi Laaksonen-Oivio, Berner Sport; Marko Korhonen, Erä-lehti; Annika Rantala, Pisto-malliston suunnittelija ja muotitoimittaja sekä Julia Lundsten, Finsk-kenkien suunnittelija.

Lisätietoa: Päivi Laaksonen-Oivio, Berner Sport puh. 020 791 4783 tai paivi.laaksonen-oivio(at)berner.fi www.nokianjalkineet.fi